tiistai 18. maaliskuuta 2014

Valkosuklaa-mansikka cookies

Leivon harvemmin keksejä, mutta cookiesit ovat ehdottomasti suosikkejani. Cookiesien alkuperäinen ohje on löytynänyt tiensä pieneen leivoskirjaani jo lukioaikana, sain sen rakkaalta ystävältäni ja ohje on ollut ahkerasti käytössä. 
Sittemmin matkan varrella ohje on hieman muotoutunut ja muokkaantunut aina tarpeen mukaan, muun muassa joulun aikoihin tein herkullisia joulucookieseja. Tällä kertaa tein vaaleat ja vaniljaiset cookiesit valkosuklaan ja mansikoiden kera postauksena Koristeelliset kakut- lehden blogiin.


VALKOSUKLAA-MANSIKKA COOKIES:

200g voita (huoneenlämpöistä)

1 kuppi fariinisokeria (2 ¼ dl)

¾ kuppia sokeria (1 ¾ dl)

3 munaa
3 kuppia vehnäjauhoja (n. 6 ½ dl)

1 tl soodaa

3 tl vaniljasokeria


2 rkl siirappia
1/2 tl jauhettua vaniljatankoa (voi jättää myös halutessa pois)

200 g valkosuklaata paloina

200g mansikoita paloina (pussin palat kannattaa vielä paloitella saksilla pienemmiksi)
VALKOSUKLAA-MANSIKKA COOKIES OHJE:

1. Vaahdota voi, sokeri ja fariinisokeri.

2. Lisää siirappi.

3. Lisää munat yksitellen ja sekoita hyvin.

4. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi.

5. Lisää pilkottu suklaa ja mansikat ja sekoita taikina tasaiseksi.



6. Levitä uuninpellille nokareita. (n.1 rkl kokoisia)

7. Paista 170°C:ssa n.12 min.

Laita jäähtyneet cookiesit ilmatiiviiseen astiaan ja säilytä jääkaapissa tai pakkasessa.


KAUPPALISTA:

Fariinisokeria

Sokeria

Voita

Munia

Vehnäjauhoja

Soodaa

Vaniljasokeria

Valkosuklaata

Kuivattuja mansikoita
VINKKEJÄ:

Cookiesien on tarkoitus olla vielä niiden jäähdyttyäkin pehmeitä, joten paistoaika ei kannata olla liian pitkä. Itse olen paistoajan oppinut säätämään monen kokeilun myötä ja silti tuntuu, että taikinasta riippuen se aina hieman vaihtelee. :)
Tästä taikinamäärästä tulee n.70 kpl keksiä, jotka ovat n.1rkl suuruisia paistumaan laitettaessa.
Olen joskus paistanut cookieseja myös 150°C:n lämpötilassa ja vartin verran, mutta monen vuoden ja kokeilun jälkeen tullut tulokseen, että n.170°C ja sen 10-12 minuuttia on paras. (Itselläni on tosin hieman jo laiskahko uuni, joten tuoreemmilla uuneilla paistoaika voi olla tuon 10 minuuttiakin. Cookiesien ei tulisi kumminkaan saada paljoakaan väriä paistettaessa, muuten ne ovat liian kypsiä.
Voit hyvin myös pakastaa cookieseja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti