sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Koko Suomi leipoo 7. jakso Marjaleivonnaiset

Seitsemännessä Koko Suomi leipoo- jaksossa leivottiin herkullisia leivonnaisia suomalaisista marjoista. Itse olen sairastanut koko viime viikon ja koska tauti ei meinaa näemmä edelleenkään hellittää, niin tällä kertaa on tarjolla (näin viikon jälkikäteen, tai nyt jo miltei kaksi viikkoa) vain ajatuksia päivästä. :)



Kisassa olleen britapohjaisen kesäisen marjamoussekakun reseptin löydät MTV 3:n sivuilta. Ja vaikka maikkarin sivuilla kuvan alla sanottiin, että "Marian kakun koristeena oli reilusti mansikoita ja oikea ruusu, niin ruusu ja muut kukat on tehty ihan kyllä sokerimassasta!!! :) 

"Kylmä!!!!! On tämä Suomen kesä niin ihanaa ja raivostuttavaa. Tänään oli oikein ihanan sateinen ja kylmä ilma, toppa-asu olisi ollut paras kuvausasu!!! ;) Tänään oli vuorossa marjaleivonnaiset. Tekninen tehtävä oli marjapavlovaleivokset, joihin piti tehdä jokin suklaakoriste. Oon meinannut monesti tehdä pavlovaa, mutta eipä ole tullut vaan sopivaa aikaa sille, joten tänään testattiin taas jotain täysin uutta. :) Ihanaa näpertämistä oli ja suklaakoristeita oli kiva värkätä, niitä olisi oikeastikin kiva oppia tekemään. Olin teknisessä tehtävässä ykkönen!!! JEE! :)

Taidonnäytetehtävässä kaikki ei mennyt ihan niin putkeen. Mansikkamousse ei jotenkin hyytynyt ollenkaan, mitä lie tein väärin ja tiukkaa teki että sain kakun tarjolle. Uhkaavasti se meinasi kaatua ennen tuomarointia, mutta pysyi onneksi koossa. Huh! Ja se lattiaepisodi, josta Vellu sitten tuomaroinnissa mainitsi… Mulla tippui yhdestä kerrospalasta puolet lattialle, paperipuoli alaspäin ja nappasin sen vain kiireessä lattialta ylös ja laitoin komiasti kakkuun ja tulihan siitä siten sanomista. Olin ihan varma että nyt tulee lähtö kotiin, mutta ei muuta ku lattian kautta jatkoon. 

Niinpä siis vain häntä pystyyn vaikka nuppineulalla (totesi Nalle Puh Ihaalle) ja kuten ihana Heidi sanoi että: "tikulla silmään sitä joka menneitä muistelee!!!" ;) Mutta siis joo, tänään tuomaroinnin jälkeen häpeän määrä oli melkoisen suuri, mutta onneksi sitä on oppinut nauramaan itsellensä jo edes jonkin verran tähän ikään mennessä!!! ;D"

1 kommentti:

  1. Kyllä Brita-kakku on ihan ykkönen - niin herkullista. Elikkäs hyvän valinnan teit valmistettavaksi. Ja juu - uskon että "lattiaepisodi" kuulosti tuomaroinnissa pahemmalta kuin mitä se oikeasti oli :)
    Nyt jo seuraavankin jakson seuranneena totean vielä, että ONNEA taas tähtileipurille, suloisia olivat etenkin kisu-cake popsit <3

    VastaaPoista