sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Appelsiini-suklaa raakakakku

Appelsiinisuklaaraakakakku maistuu aivan Fazerinalta ja pohjassa on ihana vivahde paahdetuista kauraryyneistä. (Toim.huom. kiitos valpastuneen lukijan: mikäli haluat tehdä oikeaoppisen raakakakun korvaa paahdetut kaurahiutaleet pähkinällä) Joka tapauksessa tämä kakku on ehdottomasti testaamisen arvoinen ja on gluteeniton, maidoton ja sokeriton, mikäli hunajaa ei lasketa!


Vuosi on alkanut sokerittomasti ja sen kunniaksi päätin perehtyä hieman raakakakkuihin. Olen jo toki pari vuotta harkinnut raakakakkujen testaamista, mutta jostain syystä se on vain aina jäänyt. Raakakakku on kuitenkin helppo tehdä, sen kuin sekoittaa aineet vain keskenään blenderissä ja kakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Netistä löytyy hurjan paljon eri  raakakakkujen ohjeita ja tämäkin ohje on koottu sieltä ja täältä ja varioitu lopulta oman maun mukaan. Viinimarjaraakakakkua olen testannut jo muutamaan otteeseen viime vuoden puolellakin, mutta tänä viikonloppuna testissä oli kolme uutta raakakakkua, pari suklaista ja yksi raikkaampi. Tässä näistä ensimmäinen ja suosikkini, appelsiinisuklaaraakakakku, kuinkas muutenkaan!

Raakakakkujen tekemisessä on ihanaa se, että reseptin aineiden määrät eivät ole niin tarkkoja. Jos pohjaan ei löydy jotain ainetta tai ohjeessa mainittua pähkinää, voin sen hyvin korvata jollain muullakin pähkinällä. Samoin täytettä voi hyvin varioida. Mielikuvitus on vain rajana raakakakkujen tekemisessä. Mikäli käytät kaakaovoita saat täytteestä hieman jämäkämmän ja kookosvoi puolestaan jättää täytteen hieman pehmeämmäksi. Tässä ohjeessa laitoin puolet kaakaovoita ja puolet kookosöljyä.

POHJA: (tein tämän halkaisijaltaan 20cm olevaan irtopohjavuokaan)
100g pecan pähkinöitä
75g kauraryynejä (2dl) (Mikäli haluat puhdasoppisen raakakakun, korvaa paahdetut kauraryynit siten, että pohjassa on yhteensä n.200g pähkinöitä ja mantelirouhetta yhteensä.)
25g mantelirouhetta
10 kivetöntä pehmeää taatelia
3rkl vettä

TÄYTE:
3dl cashewpähkinöitä (liota vähintään 2h)
½ dl kaakaovoita
½ dl kookosöljyä
1 dl hunajaa
2 dl kookoskermaa
¾ dl raakakaakaojauhetta
1 ½ dl appelsiinimehua (tuorepuristettu)
1 appelsiinin raastettu kuori
1 tl vaniljaa (aitoa)

1. Pohja: Paahda kauraryynit pannulla. Sekoita blenderissä pähkinät, mantelirouhe ja paahdetut kauraryynit, lisää taatelit ja vesi ja sekoita tasaiseksi.
2. Painele pohja leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
3. Sekoita blenderissä pähkinät ja appelsiinimehu, lisää raastettu appelsiinin kuori, sula kaakaovoi ja kookosöljy. Lisää sula ja pehmeä hunaja ja loput aineet. Sekoita täyte pehmeäksi ja tasaiseksi ja lisää pohjan päälle.
4. Anna kakun olla jääkaapissa muutaman tunnin ennen tarjoilua.

6 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä hyvältä! Minun on pitänyt myös kokeilla raakakkakkuja vaikka kuinka kauan, mutta vielä en ole päässyt toteutukseen saaka. Tätä reseptiä voisin kyllä kokeilla ihan ekana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tita! Suosittelen ehdottomasti kyllä testaamaan. Mulla oli myös iso kynnys testailla raakakakkuja ja nyt oon ihan innostunut. Varmasti vielä testailen kaikenlaisia eri makuyhdistelmiä ja postailen niitäkin jahka vain ehdin. :)

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta! Sen verran pakko mainita, ettei paahdetut kaurahiutaleet ihan täytä raakaruoan vaatimukska, mutta menköön ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos huomiostasi! :) Muutin hieman tekstiäkin. En tajunnut, että paahtaminen ei tosiaan kuulu raakakakkuihin! ;) Mutta testata kannattaa!!! :)

      Poista
  3. Ai miten herkun näköinen kakku! Täytyypä kokeilla, raakajutut on minullakin nyt kiinnostuksen kohteina :)

    VastaaPoista
  4. Löytyykö kaikki raaka-aineet esim. Prismasta?

    VastaaPoista