maanantai 13. toukokuuta 2013

Suklaamousse

Suklaamousseohjeita on netti pullollaan. Tämä ohje on omaan makuuni muokattu maukas suklainen mousse, joka sopii hyvin täytteeksi täytekakkuun.  

Suklaana käytin Fazerin tummaa suklaata, mutta varmasti muistakin tummista suklaista tulee herkullinen täyte. Mitä tummempi suklaa, sitä täyteläisempi ja voimakkaamman makuinen mousse.

Tuorejuustona olen käyttänyt normaalisti Philadelphian maustamatonta tuorejuustoa, mutta esimerkiksi Violan laktoositon mango- tai sitruunatuorejuusto toimii myös erinomaisesti antaen kivan raikkaan vivahteen mousseen. 

Suklaamousse sopii myös herkullisen makunsa ansiosta nautittavaksi sellaisenaan esimerkiksi tuoreiden marjojen kera.

MOUSSE:
200g tummaa suklaata
4 dl kermaa
200g tuorejuustoa
1 ½ dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2 keltuaista (keltuaiset voit hyvin myös jättää pois moussesta mikäli muna ei sovi ruokavalioosi)
½ sitruunan mehu
1 ½ tl liivatejauhetta

OHJE:
1. Sulata suklaa
2. Vaahdota kerma ja valmista liivate
3. Sekoita tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja keltuaiset
4. Lisää tuorejuustoseokseen sulatettu suklaa 
5. Lisää seokseen liivate
6. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita tasaiseksi


Liivatteen valmistus liivatejauhosta: Lisää kattilaan ½ sitruunan mehu ja liivatejauho. Sekoita koko ajan miedolla lämmöllä kunnes liivate sulaa. Älä anna liivateseoksen kiehahtaa! Anna seoksen jäähtyä hieman ennen kuin lisäät sen moussen joukkoon. Lisää liivate ohuena nauhana moussen joukkoon koko ajan sekoittaen.


Laita valmis mousse hyytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi ennen kakun täyttämistä tai tarjoilua.


KAUPPALISTA:
Tummaa suklaata (200g esim Fazer tumma suklaa)
Kermaa (3,3dl purkki laktoositonta kermaa tai 2 x2dl kerma)
Tuorejuusto (Philadelphia maustamaton TAI esim. Violan laktoositon mangotuorejuusto)
Sokeria
Vaniljasokeria
Munia
Sitruuna
Liivatejauhetta

Suklaamousse ilman liivatetta:
200g tummaa suklaata
200g tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
4 dl kermaa

1. Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri
2. Lisää sulatettu suklaa
3. Lisää vaahdotettu kerma
4. Anna oleentua jääkaapissa hetkinen ennen tarjoilua




2 kommenttia:

  1. Hei! Tein ohjeellasi valkosuklaajuustokakkua ja tuli todella herkullista! Nyt Olen pohtinut uskaltaisinko tehdä kakun, jonka täytteenä olisi tätä moussea, mutta liivatteen kanssa on aina ollut jostain syystä ongelmia (jää aina inhottavia paakkuja sinne tänne) Onko mousse resepti ilman liivatetta yhtä pätevä kuin liivatteen kera?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Suklaamousse on herkullinen mousse ja toimii mielestäni hyvin jopa ilman liivatetta. Silloin jättäisin kuitenkin keltuaiset pois moussesta. Tuossa reseptin lopuksi onkin moussen ohje ilman liivatetta. :) Itse käytän liivatteena aina liivatejauhoa ja se harvemmpin paakkuuntuu kun sen vain sulattaa ja sekoittaa hyvin mousseen heti suklaan lisäämisen jälkeen. Kerro ihmeessä miten onnistui! :)

      Poista