keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Runebergin kakku

Runebergin kakku_kuva
Runebergin torttu on ehdottomasti yksi keväisistä suosikkileivonnaiseni, joten tein siitä bloggauksen Koristeelliset kakut lehden blogiin. Ohje on alunperin kotoisin vanhasta kotitalouskirjastani ja olen sitä sitten hieman muokannut vuosien varrella. Viimeisin lisäys taisi olla tuo kaardemumma, ihan hauska lisä sekin tähän torttuun.
Olen tottunut tekemään Runebergin tortut aina yksittäisinä leivonnaisena muffinssivuokiin, mutta tällä kertaa halusin tehdä yhden ison Runeberginkakun ja tästähän tuli oikein hauska! :)
Kakkupohjassa käytin jouluisia itsetehtyjä piparkakkuja. Kostukkeena käytin herkullista ruotsalaista punssia. 
Kivan raikkaan vivahteen tähän Runeberginkakkuun saa myös jos kostukkeessa veden sijasta käyttää osana tuorepuristettua appelsiinimehua. Toki jos ei pidä appelsiinin mausta voi kostutuksessa hyvin käyttää myös ihan pelkkää vettä.
RUNEBERGINKAKKU:
200g voita
2 dl sokeria
2 munaa
1  dl mantelia jauhettuna
1  dl korppujauhoja
1 dl piparkakkuja jauhettuna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl kaardemummaa
1 dl kermaa

Kostutus:
3/4 dl vettä (TAI tuorepuristettua appelsiinimehua)
2 rkl punssia
1/2 dl sokeria

Kuorrutus:
3 dl tomusokeria
2 rkl sitruunamehua
1 rkl punssia

RUNEBERGINKAKKU OHJE:
1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Lisää munat yksitellen hyvin vaahdottaen.
3. Lisää vuorotellen keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kerma.
4. Sekoita taikina tasaiseksi ja laita voideltuun vuokaan.
Tuunattu Runebergin kakku_ohje_1
5. Paista 175°C:ssa n. 40-45 min tai kunnes kakku on kypsä.
6. Valmista kostutus: Kiehauta kattilassa vesi, sokeri ja punssi.
7. Pistele kakun pintaan tulitikulla "reikiä" ja levitä kostutus kakun päälle.
8. Kumoa jäähtynyt kostutettu kakku
9. Lisää päälle vadelmahillo.
10. Pursota jäähtyneen kakun päälle vadelmahillon ympärille valkoinen reunus ja vedä veitsellä pursotusten läpi saadaksesi kauniin kuvion.
Runeberginkakku_ohje_2

Vinkkejä:

Itse tein kakun 20 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan ja siitä tuli ihanan korkea.

Tomusokerikuorrute saa olla melko jämäkkää, joten mikäli seos tuntuu löysältä, suosittelen laittamaan hieman lisää tomusokeria.

Tomusokerikuorrute kannattaa tehdä kakun päälle vasta juuri ennen tarjoilua, koska tomusokeri sulaa ollessaan pidempään vadelmahillon päällä. Reunoilta se ei toki sula, joten jos kakun haluaa tehdä valmiiksi hyvissä ajoin ennen tarjoilua, suosittelen laittamaan tomusokerikuorrutteen vain kakun reunalle. :)

1 kommentti:

  1. Runebergin "kukka" tuli tehtyä ohjeellasi :) Oikein hyvä ja helppo kakku, kiitos!
    Omani löytyy http://makiaaminnalta.blogspot.fi/2014/02/runebergin-kukka.html

    VastaaPoista